Viime vuosikymmenten ilmastoennusteet ovat tuoneet esille sen, että keskilämpötilat ovat jatkuvassa nousussa maailmanlaajuisesti. Ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät ympäri maailmaa, mutta sen aiheuttamat uhat ja vaikutusten voimakkuus vaihtelevat eri alueilla. Itämeren alueella on odotettavissa, että sään ääri-ilmiöitä, kuten rankkasateita, myrskytuulia, äärilämpötiloja (etenkin helleaaltoja) ja jäätäviä sateita pohjoisilla alueilla, tulee esiintymään useammin.
Kaikki ilmastonmuutoksen vaikutukset eivät ilmene samalla tavalla: jotkut tapahtuvat ajan mittaan ja toiset äkillisemmin. Useampia haitallisia ilmastotapahtumia ja muita häiriöitä voi myös tapahtua samanaikaisesti. Sosiaalisten, ekologisten ja teknisten järjestelmien vuorovaikutus voi lisäksi usein monimutkaistaa näiden toisiinsa kytkeytyneiden järjestelmien sisäisiä vaikutusketjuja. Tämä asettaa uusia haasteita ja edellyttää uusia riskien arviointitapoja, jotta mahdolliset vahingot voidaan ottaa huomioon. Samalla korostuu tarve suunnitella asianmukaisia toimenpiteitä, joissa nämä ketjuvaikutukset on huomioitu.
Esimerkiksi merenpinnan nousulla sekä voimakkaiden myrskyjen ja myrskyvuoksien esiintymistiheyden kasvulla on yhteisvaikutuksia yksilöiden, valtioiden ja yksityisen sektorin valmiuksiin sopeutua ennen mahdollisia menetyksiä ja vahinkoja [3].
Ketjuvaikutukset voimistavat luonnonuhkien vaikutuksia entisestään ja voivat muuttaa ne kalliimmiksi ja hengenvaarallisemmiksi katastrofeiksi. Ketjuvaikutukset voivat olla voimakkuudeltaan yhtä suuria niin alueella, jolla luonnonuhka toteutui, kuin sen ulkopuolellakin. Mahdollisten ketjuvaikutusten huomiointi voi näin ollen tukea ympäristöön liittyviä, sosiaalisia ja taloudellisia perusteluita sille, miksi riskeihin tulisi puuttua [3]. Ketjuvaikutuksia aiheuttavia luonnontapahtumia on jo koettu Itämeren alueella [3, 4]. Esimerkkejä ketjuvaikutuksista on esitetty taulukoissa 3.1, 3.2 ja 3.3.
Taulukko 3.1 Tulvien ja myrskyvuoksien tekijät ja ketjuvaikutukset
| Tekijät | Ketjuvaikutukset |
| Tulvat voidaan jakaa hulevesitulviin, merivesitulviin ja vesistötulviin. Maanpinnan veden läpäisevyys on usein alhainen kaupunkialueilla. Se estää sadevettä imeytymästä maaperään, mikä tekee kaupunkialueista alttiimpia tulvatapahtumille [5]. Maanpinnan veden läpäisevyyden lisäksi muita tärkeitä tekijöitä kaupunkialueiden tulvimisen ja sen vaikutusten kannalta ovat hulevesien hallinta ja omaisuuden sijainti [5, 6]. Esimerkiksi lähellä merta tai jokia sijaitsevilla rakennuksilla ja asuinalueilla on suurempi riski kärsiä vahinkoja myrskyjen, merenpinnan nousun ja tulvien seurauksena [7]. | Monet Itämeren alueen suurista kaupungeista sijaitsevat jokien varsilla. Tulvatapahtumat, joihin liittyy myrskyvuoksia, ovat yksiä eniten kustannuksia aiheuttavista luonnonuhista. Ne aiheuttavat suuria vahinkoja infrastruktuurille ja ovat riski yleiselle turvallisuudelle. Taloudelliset seikat puoltavat vahvasti puuttumista haavoittuvuuksiin, jotka altistavat infrastruktuurin tulville.
Tulvien ketjuvaikutukset voivat vaikuttaa teiden ja rautateiden käyttöön sekä estää hätäavun pääsyn tulva-alueille. Sähköverkkojen vahingoittuminen voi aiheuttaa sähkökatkoksia myös alueilla, joilla ei ole tulvinut. Tämä voi vaikuttaa kriittiseen infrastruktuuriin, kuten sairaaloihin, kouluihin, kaupankäyntiin ja raitioteihin. Ketjuvaikutuksiin voi kuulua myös jätevesien ylivuoto tai tulvavesien kemiallinen kontaminaatio [8]. |
Taulukko 3.2 Kuivuuden tekijät ja ketjuvaikutukset
| Tekijät | Ketjuvaikutukset |
| Ilmastonmuutos voi yhdessä kaupungistumisen ja talouskehityksen kaltaisten haasteiden kanssa kasvattaa veden kysyntää [6]. Kuivuus johtuu useista eri osatekijöistä, kuten kohonneista lämpötiloista, pilvisyyden vähentymisestä, sademäärien vähentymisestä, aurinkoisten tuntien määrän lisääntymisestä ja korkeista haihtumisasteista. Kuivuuden erityispiirteet erottavat sen muista uhista. Se vaikuttaa eri alueisiin eri tavoin ja voi myös vaikuttaa laajoihin maantieteellisiin alueisiin eri mittakaavoissa [9].
Tutkimukset ennakoivat Itämeren alueen kuivuusolosuhteiden voimistuvan 2000-luvun ensimmäisen vuosisadan loppua kohti. |
Kuivuus voi myös aiheuttaa heijastusriskejä Itämeren alueen kaupungeille. Tämä voi pitkällä aikavälillä johtaa taloudellisiin menetyksiin sekä elämänlaadun, kansanterveyden ja ekosysteemien heikkenemiseen.
Veden saatavuuden väheneminen vaikuttaa vesivoiman tuotantoon, mikä voi vaarantaa terveydenhuoltopalvelut tai muuta kriittistä infrastruktuuria tilanteissa, joissa ikäihmisten kaltaisilla ryhmillä on lisääntynyt tarve tällaisille palveluille esimerkiksi helleaallon aikana. Kuivuudesta suoraan kärsiviä aloja ovat muun muassa maanviljely, virkistysala, energiahuolto, matkailu, puuteollisuus ja kalastus. Lisäksi kuivuus voi puristaa rakennusten perustuksia ja muutoin vaikuttaa rakennuksiin ja infrastruktuuriin, kuten vesihuoltoon ja vedenjakeluun [9]. |
Taulukko 3.3 Äärilämpötilojen ja kaupunkisaarekeilmiön tekijät ja ketjuvaikutukset
| Tekijät | Ketjuvaikutukset |
| Kaupunkialueilla on havaittu äärilämpötiloja 1900-luvun puolivälistä asti. Asteittainen ilmaston lämpeneminen lisää äärimmäisen kuumuuden voimakkuutta ja esiintymistiheyttä, mikä johtaa helleaaltoihin ja muutoksiin ekosysteemien toiminnassa [10].
Kaupunkisaarekeilmiössä asfaltista ja rakennuksista säteilee lämpöä takaisin ilmaan, mikä nostaa lämpötiloja. Lisääntyvä altistuminen sekä ilmastonmuutokselle että kaupunkisaarekeilmiölle on uhka taajamille myös Itämeren alueella. Kaupunkisaarekeilmiö on viime vuosikymmenten aikana lisännyt mahdollisesti hengenvaaralliselle äärimmäiselle kuumuudelle altistuvien ihmisten määrää. |
Vaarallisen korkeille lämpötiloille altistuminen vaarantaa kaupunkilaisten terveyden ja kaupunkien kehityksen sekä johtaa työvoiman ja talouden tuottavuuden laskuun ja sairastavuuden ja kuolleisuuden kasvuun [11].
Äärilämpötilat voivat aiheuttaa voimakkaita trooppisia hirmumyrskyjä, jotka vahingoittavat kaupunkien kriittistä infrastruktuuria [12]. Helleaallot voivat lisäksi johtaa merieliöstön katoon ja siten muuttaa kokonaisten meriekosysteemien rakenteen.
|
Taajamissa nämä ketjuvaikutukset vaikuttavat eri tavoin yhteiskunnan eri ryhmiin. Riskit jakaantuvat yhteiskunnassa hyvin epätasaisesti, ja niistä kärsivät eniten kaupunkien köyhät asukkaat tai muut syrjäytyneet ryhmät. Riskien tarkka jakautuminen jää usein ottamatta huomioon sopeutumissuunnitelmissa. Sopeutumistoimenpiteitä on vaikeaa räätälöidä ilman tällaista eriytettyä tietoa altistumisesta (linkki sanastoon) ja haavoittuvuudesta (linkki sanastoon) [11, 12].
Vihreä infrastruktuuri voi parantaa kaupunkien pienituloisten alueiden sopeutumiskykyä (linkki sanastoon) [13]. Ilmastouhkia ja riskien arviointia on siksi tarkasteltava paikallisten sosioekonomisten tekijöiden näkökulmasta [14]. Riskien arviointi voi lisäksi auttaa varmistamaan, että kaupunkien olemassa olevia maisemasuunnittelun, talonrakennuksen, kaupunkisuunnittelun, hulevesien hallinnan ja maankäytön hallinnan linjauksia ja käytäntöjä sovelletaan yhdennetyllä tavalla, joka toimii tehokkaasti ilmastonmuutokseen sopeutumisessa. Vihreää infrastruktuuria tulisi pitää tärkeänä osana sopeutumiseen ja resilienssiin liittyviä ratkaisuja.
Kaupungit ovat monitahoisia sosioekonomisia järjestelmiä, jotka koostuvat infrastruktuurista, ekosysteemeistä, laitoksista ja tietoverkostoista. Ne kaikki edellyttävät monialaisia toimia monilta sidosryhmiltä kestävyyden ja resilienssin varmistamiseksi [16]. Kaupunkien johtajien on hylättävä staattinen käsitys ilmastoriskeihin vastaamisesta ja otettava käyttöön resilienssin dynaaminen käsite voidakseen vastata kaupunkien haasteisiin laajemmin.
Kaupunkimittakaavassa resilienssi tarkoittaa kaupungin kykyä varmistaa palveluiden saatavuus ja ylläpitää välttämättömiä toimintoja muuttuvissa olosuhteissa tai kriiseissä. Resilienssin rakentamisen yhtenä osana on ottaa käyttöön rakenteita, jotka tukevat asukkaiden hyvinvointia ja kykyä sopeutua ja menestyä jatkuvien muutosten edessä. Resilienssin taso riippuu kaupunkijärjestelmän ja sen osajärjestelmien (sosiaaliset, taloudelliset, tekniset ja ympäristöön liittyvät järjestelmät) ”hauraudesta” sekä kaupungin sosiaalisten toimijoiden (yksilöt, kansalaisyhteiskunta sekä yksityinen ja julkinen sektori) kyvystä ennakoida ilmastonmuutoksen kaltaisia paineita ja häiriöitä, sopeutua niihin ja palautua niistä [15].
Vihreän infrastruktuurin ja luontopohjaisten ratkaisujen käyttö on lupaava tapa lähestyä kaupunkien resilienssin tehostamista ekosysteemipalveluiden edistämisen kautta. Oikein suunniteltuna tämä voi myös tarjota muita kestävää kehitystä edistäviä hyötyjä. Sitä voidaan käyttää tulvariskien ja kaupunkisaarekeilmiön lieventämiseen, ilmanlaadun parantamiseen, rakennusten energiankulutuksen pienentämiseen, hiilen varastoinnin lisäämiseen, luonnonvaraisten eläinten elinympäristöjen suojelemiseen ja virkistyspalveluiden ja vapaa-ajan palveluiden tuottamiseen [16]. Pitkäaikaiset yhdennetyt lähestymistavat kaupunkisuunnitteluun ja -kehitykseen ovat tärkeitä riskien vähentämisen ja kaupunkien resilienssin rakentamisen kannalta [14]. Tämän tavoitteen saavuttaminen edellyttää työskentelyä eri sektoreilla ja aloilla sekä monilla päätöksenteon tasoilla.
Kaupungin monitahoiset sosioekonomiset järjestelmät muodostavat arvaamattoman keskinäisten riippuvuuksien verkon [17]. Vuonna 2010 YK:n katastrofiriskin vähentämisen tukitoimisto (UNISDR) käynnisti kampanjan riskien vähentämiseksi ja resilienssin rakentamiseksi kaupungeissa. Tämä paikallishallinnoille suunnattu kampanja toteutettiin 10 kohdan muistilistan muodossa [18].
YK:n yleiskokouksen käyttöön ottama Sendain viitekehys (2015–2030) on tuoreempi maailmanlaajuinen linjaus, jolla pyritään vähentämään katastrofiriskejä neljän periaatteen pohjalta [19]. Jotta vihreää infrastruktuuria voidaan toteuttaa kaupungeissa onnistuneesti, ehdotamme seitsemää yksinkertaistettua resilienssiperiaatetta, jotka pohjautuvat näihin olemassa oleviin viitekehyksiin (ks. taulukko 3.2). Lisäksi on tunnistettu muita olennaisia periaatteita, jotka liittyvät joustavuuteen, neuvokkuuteen ja turvallisiin toimintahäiriöihin [16, 17].
Table 3.2 Resilienssin periaatteet
| Resilienssiperiaate | Selitys |
| 1. Riskien tunnistaminen | Ilmastonmuutokseen sopeutumiseen ja katastrofiriskien hallintaan keskittyvien kaupunkisuunnittelun linjausten ja strategioiden tulisi perustua ymmärrykseen ilmastoriskien eri ulottuvuuksista. Näitä ulottuvuuksia ovat ihmisten ja omaisuuden altistuminen, valmiudet, uhkien piirteet sekä ympäristö. Tätä tietoa voidaan hyödyntää riskien arvioinnissa asioiden asettamiseksi tärkeysjärjestykseen ja resurssien mobilisoimiseksi [19]. |
| 2. Monimuotoisuuden ja joustavuuden ylläpito | Kaupungeilla, joissa on monia toisiinsa liittyviä ja integroituja osia (lajeja, toimijoita, tietolähteitä, infrastruktuuriyhteyksiä jne.), on parempi resilienssi kuin kaupungeilla, joissa on vain vähän keskitettyjä osia ja väyliä. Joustavuudella tarkoitetaan kykyä suorittaa välttämättömiä tehtäviä monenlaisissa olosuhteissa, joissa järjestelmien osia voidaan muuttaa tai muokata tavoitteen saavuttamiseksi [15, 17]. |
| 3. Turvallinen toimintahäiriö | Järjestelmän kyky vaimentaa tai hallita häiriöitä joko hidastamalla vauhtia tai estämällä katastrofaalinen reaktio; tai ketjuvaikutusten välttäminen siten, että yhden rakenteen toimintahäiriö ei johda häiriöön toisessa rakenteessa [15, 17]. |
| 4. Neuvokkuus | Kyky sekä tunnistaa ongelma että visualisoida se, tarttua toimeen, asettaa asiat tärkeysjärjestykseen ja mobilisoida resursseja. Neuvokkuus tarkoittaa myös tähän liittyvää kykyä tunnistaa ja laatia strategioita, jotka liittyvät eri ryhmien erilaisiin vaikuttimiin ja toimintamalleihin [15, 17]. |
| 5. Kannustaminen oppimiseen | Kyky osallistua jatkuvaan yhteistoiminnalliseen oppimisprosessiin, jossa aikaisemmat kokemukset tarjoavat näkemystä uuteen tietoon ja muuttavat tarvittaessa strategioita [15, 17]. |
| 6. Yhteistyön ja osallisuuden edistäminen | Jotta voidaan rakentaa luottamusta ja luoda yhteinen visio, tarvitaan hallintoalojen rajat ylittävää koordinointia sekä olennaisten sidosryhmien aktiivista osallistamista ja osallistumista. Hallintorakenteet, joilla on hyvät yhteydet, käsittelevät muutokset ripeästi ja ovat äärimmäisen tärkeitä resilienssin rakentamisessa [17, 19]. |
| 7. Investoiminen resilienssiin | Julkisen ja yksityisen sektorin investoinnit ovat olennaisia ihmisten, yhteisöjen, valtioiden ja niiden omaisuuden sekä ympäristön taloudellisen, sosiaalisen, terveydellisen ja kulttuurisen resilienssin vahvistamisessa. Nämä investoinnit voivat myös osaltaan edistää innovaatiota, kasvua ja uusien työpaikkojen luomista [18, 19]. |
Lähteet: [15-19]
Kaupunkimaisemat määrittävät vihreän infrastruktuurin käyttöyhteyden ja laajuuden kaupungeissa. Maisemat vaikuttavat paitsi julkisten tilojen toiminnallisuuteen myös vihreän infrastruktuurin tarjoamien ekosysteemipalveluiden laajuuteen. Näihin palveluihin kuuluvat esimerkiksi luonnon monimuotoisuuden ylläpito, veden suodatus, tulvasuojeluun tarvittavat tilat, kansanterveys sekä virkistys- ja oppimismahdollisuudet.
Kaupunkimaisemaa suunniteltaessa suunnittelijoiden on huomioitava eri kasvilajien ja avointen tilojen moninaiset piirteet estääkseen tulevaisuudessa ilmastonmuutoksen haittavaikutukset, kuten kaupunkisaarekeilmiön, tulvat ja tuulet. Esimerkiksi vettä säästävässä maisemoinnissa käytetään kotoperäisiä ja paikallisiin olosuhteisiin sopeutuneita kasvilajeja, jotka kestävät hyvin kuivuutta, lisäävät luonnon monimuotoisuutta ja vähentävät hoitokustannuksia, energian ja veden käyttöä sekä huleveden ja kasteluveden valuntaa kaupungeissa. Muita esimerkkejä älykkäästä ja vesitehokkaasta maisemasuunnittelusta ovat muun muassa nurmiturpeella päällystettyjen alueiden määrän rajoittaminen sekä tehokkaiden kastelujärjestelmien ja kasteluaikataulujen käyttö [20].
Kaupunkien luontopohjaisten ratkaisujen ja vihreän infrastruktuurin tarkoituksena on tukea monia kestävyystavoitteita, mutta sosiaaliseen tasa-arvoon ja oikeudenmukaisuuteen liittyvät kysymykset saavat osakseen paljon vähemmän huomiota [21]. Näihin interventioihin liittyvät kompromissit ja interventioiden tahattomat seuraukset jäävät usein huomiotta, etenkin hyötyjen tasa-arvoisen jakautumisen osalta [22, 23]. Aikaisemmissa tutkimuksissa on todettu, että vihreän infrastruktuurin ratkaisut eivät aina hyödytä kaikkia yhteiskunnan osia [24]. Pääsy viheralueille on vielä hyvin epätasa-arvoista, ja huonommassa asemassa sen suhteen ovat pienempituloiset, vähemmistöryhmiä edustavat, iäkkäät ja naispuoliset asukkaat.
Ekologinen gentrifikaatio on yksi yleisimmistä kaupunkien vihreän infrastruktuurin parantamisen epäoikeudenmukaisista seurauksista. Tällaisissa tapauksissa viheralueiden lisääminen tai kunnostaminen tekee kaupunginosista liian kalliita senhetkisille vuokralaisille. Jotta ympäristöön ja ilmastoon liittyviin haasteisiin voidaan ensi sijassa vastata oikeudenmukaisesti, kestävän maankäytön käytäntöjen ja suunnittelupäätösten keskiöön tulisi asettaa sellaiset haavoittuvaiset yhteisöt, joita uhkaavat myös ilmastonmuutos ja katastrofien aiheuttamat menetykset [25]. Tämä tukee myös koko kaupungin resilienssin rakentamista.
Kuten edellä todettiin, kaupungin resilienssin vahvistaminen edellyttää ilmastoriskien tunnistamista ja arviointia. Tätä pidetään välttämättömänä osana ilmastonmuutokseen sopeutumista ja katastrofiriskien hallintaa. Ilmastoriskien arvioinneissa tunnistetaan ilmastouhkien toteutumisen todennäköisyys, tapahtumapaikka, riskien luonne sekä mahdolliset vaikutukset kaupunkeihin ja yhteisöihin. Nämä tiedot ovat keskeisiä, jotta ilmastoteot ja investoinnit voidaan asettaa tärkeysjärjestykseen kaupunkien ilmastonmuutokseen sopeutumisessa. Riskien arviointi ja hallinta on siksi erittäin tärkeää valtavirtaistaa kaupunkikehityksessä ja kaupunkien hallinnossa [14]. Riskien arvioinnin pitäisi kattaa uhat sekä sosioekonomiset ja institutionaaliset kontekstit [15].
Taulukko 3.4 Ilmastoriskien arvioinnin tyypit
| Tyyppi | Kuvaus |
| Uhkien vaikutusten arviointi | Tunnistetaan ilmastouhkien tyypit ja voimakkuudet, riskialttiit alueet sekä menetykset, joita ilmastouhat ja äärilämpötilojen ja myrskyvuoksien kaltaiset ilmastonmuutosskenaariot voivat aiheuttaa. Esimerkiksi tulvauhkien osalta on kartoitettava ja arvioitava sellaisia arviointikriteereitä kuin tulvien voimakkuus ja esiintymistiheys, topografia sekä valuntamallit. |
| Sosioekonominen arviointi | Tunnistetaan väestöryhmät, joihin uhka todennäköisimmin vaikuttaa haitallisesti, ja tutkitaan niiden sopeutumiskykyä. Kartoitetaan esimerkiksi haavoittuvaisten väestöryhmien sijainnit ja muodostetaan käsitys kaupungin senhetkisestä ja tulevasta väestödynamiikasta. |
| Institutionaalinen arviointi | Muodostetaan käsitys siitä, vastaavatko jotkin virastot katastrofien ja ilmastonmuutoksen aiheuttamien riskien hallinnasta ja pystyvätkö ne tuottamaan haluttuja tuloksia. Arvioidaan esimerkiksi viraston taloudelliset valmiudet toteuttaa resilienssin rakentamiseen tähtääviä ohjelmia. |
Uhkaan liittyvien tietojen kerääminen, jakaminen ja välittäminen on ensiarvoisen tärkeää riskien hallinnassa ja ilmastonmuutokseen sopeutumista koskevien jatko-ohjelmien rakentamisessa. B.Green-projektissa toteutettiin Keski-Itämeren alueen kaupunkisuunnittelijoille kysely, jossa vastaajat korostivat tarvetta avoimelle datalle sekä tulvariskejä, kaupunkisaarekeilmiötä, luonnon monimuotoisuuta, sadantaa ja kuivuttaa koskevalla datalle (tässä järjestyksessä).
Moni vastaajista mainitsi datan saatavuuden esteiksi datan jakamiseen liittyvien tunnistettujen standardien ja parhaiden käytäntöjen puutteen, rajallisen tietoisuuden, väärin kohdistetut institutionaaliset kannustimet sekä yksinkertaisten ja edullisten ohjelmistotyökalujen puutteen. Monet näistä haasteista voitaisiin voittaa tiedon hankintaan, hallintaan ja jakamiseen suunniteltujen integroitujen järjestelmien avulla [15].
Lisää esimerkkejä:
Content 
